Vastuullisuus

Kaikki Hennan korut valmistetaan käsityönä.

Hennan koruja valmistettaessa pyritään käyttämään materiaaleista kaikki hyödyksi, jotta hävikkiä syntyisi mahdollisimman vähän. 

Esimerkiksi BUNKA-korvakoruissa hyödynnetään langat viimeistä senttiä myöden ja siitä johtuen näissä saattaa olla pieniä pituuseroja, parit ovat kuitenkin keskenään aina yhtä pitkät. NÄPPÄIN-kalvosinnapit valmistetaan käytöstä poistetuista näppäimistöistä.

Kaikki korut ovat uniikkeja, toista samanlaista ei ole.

Voit lukea sivuiltamme lisää tuotteidemme valmistuksesta. 

Korut pakataan lahjalaatikkoon. Lähes kaikki pakkausmateriaalit ovat jo kertaalleen kiertäneet, lukuunottamatta kuplamuovia. Ethän siis pahastu, kun tilauksesi saattaa olla pakattu jo kertaalleen kiertäneeseen pakkaukseen. 

Kuvia hennan tuotteista.